Monday, March 23, 2015

Kirjastoa, karnevaalit, midtermejä, dinneriä ja kirurgiaa

Taas tässä ehti kuukausi vierähtää ilman kuulumisten päivittämistä, mutta tässä nyt joitakin kuulumisiani kuukauden varrelta. Varoitus: blogin lopussa kuva possun jalasta kirurgian harjoittelusta, jos sellainen jollekin herkkää tekee. :)

Aloitan näillä kirjastokuvilla. Kirjastossa on tullut vietettyä paljon aikaa. Olen saanut hyvän rutiinin, jossa menen koulun jälkeen kirjastoon ja kun se sulkeutuu klo 20, niin painelen joka toinen päivä salille. Liikunnan harrastaminen on tehnyt hyvää mielelle, enkä ole stressannut koulua kauheasti. Budapestissä on ollut tosi kaunista ja keväistä viime päivinä, ja kevään merkkeinä pidän muun muassa, että olen kulkenut nilkat paljaaksi jättävissä housuissa, eikä ole tullut kovin kylmä.




Semmelweis Carnival and Multicultural Food Festival järjestetään vuosittain ja Suomi osallistui toista kertaa omalla pöydällään. Meitä oli seitsenhenkinen porukka valmistelemassa ja järjestämässä Suomi-pöytää. Tässä kuvia valmistelusta.

Nuotiopaikan hahmottelua.


Ruokavalmistelua.




Askarteluhommia ja pitkästä aikaa ompelua. 



 Itse karnevaalipäivän kuvia.




Meidän ständillä oltiin suomalaisessa metsässä; retkiteltasta metsän nainen jakoi Marianneja saunakiulusta, Kaukolan kansallispukuinen ja minä jaettiin ruokia, kalamiehet onkivat salmiakkikaloja vieraiden kanssa ja teltan edessä kitaramies soitti suomalaisia lauluja. Tarjosimme sienitäytteisiä ruisnappeja, puolukalla maustettua ruispuuroa, salmiakkikaloja ja Marianneja.


Jokainen maa saa kutsua vieraita ja saimmekin upean vieraspariskunnan, nimittäin Suomen kulttuuri-instituutin Finnagoran johtaja Cita Högnabba-Lumikero ja hänen miehensä Suomen Leijonan ritarimerkkiä kantava journalisti Kari Lumikero saapuivat vieraiksemme!


Pidimme Carnevaleja suunnitellessamme eräässä kahvilassa kokouksen, jonka jälkeen kahvilassa alkoikin unkarilaista kansallismusiikki esittävän kolmen hengen kokoonpanon keikka, jota jäimme seuraamaan suomalaisen ystäväni, Kädentaitoisen kanssa.

 

Paistoin "Pi/Pie day:nä" omenapaistoksen ja löysin Aldista lempparijäätelöni.


NetPinceristä tilasimme joku päivä sushia ja toisena iltana pihviä.



Kädentaitoinen järjestää joka semesteri ns. dinnerin, jonne hän kutsuu kavereitaan eri yhteyksistä. Meitä kokoontui yli 10:stä eri maasta opiskelijoita ja jokainen toi omia herkkujaan. Itse vein pannukakkua. Suolaisesta pöydästä löytyi mm. chili con carnea, mangosalsaa, pestolla täytettyjä cannelloneja, pizzaa, erilaisia sooseja, joiden nimiä ei tarttunut muistiin,erilaisia salaatteja ja niin edelleen. Makeassa pöydässä oli muun muassa suomalaisia karkkeja ja suklaata, porkkanakakkua, täydellistä rocky roadia, pannaria ja suklaalla kuorutettuja mansikoita.

Suolainen pöytä ja illan emäntä.



Kävin lauantaina vaelluksella, josta kerroin eilisessä postauksessani. Pidin myös sunnuntaina vapaapäivän muutoin ja kävin messussa, siivosin, katsoin Katsomosta viime viikon Maikkarin järjestämän eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalitentin, hoidin FiMSAn asioita ja kaikkea muuta ei-koulujuttuja.

Kävimme Norjalaisen kanssa Opus Jazz Clubilla tosi hyvällä keikalla ja nautimme hyvän illallisen.



Koulussa viime aikoina meillä on ollut midtermejä eli välitenttejä. Samana päivänä meillä sattui olemaan sekä patofysiologian ja kuvantamisen kokeet, jotka menivät ihan hyvin. Kirurgin kursseilla olemme tikkailleet possun jalkoja. Norjalainen pääsi ns. kirurgian kilpailuun, jonne valittiin joka ryhmästä paras.

Sunday, March 22, 2015

Vaelluksella Pilis-vuorella

Lähdin Semmelweis University Alumnin järjestämälle vaellukselle Pilis-vuorelle. Tässä otoksia tuolta reissulta. Vuoren huippu on avattu vasta viime vuonna yleisölle avoimeksi. Se on aiemmin toiminut armeijan alueena ja nyt sinne on rakennettu hieno näköalatorni, josta näkee melkein 800 metrin korkeudelta maisemia. Blogimerkinnän lopussa löytyy ohjeet, jos joku haluaa Pilikselle kiivetä.

Unkari todella yllätti kauneudellaan.



Tauolla maisemia ihaillen.



Lily-vaelluskaveria paijaten ja tauolla.


Kaverikuvia.



Lähteellä. Kuuluisan puhdasta vettä.


 Kevättä ilmassa.




Miten tänne pääsee?
HEVillä esim. Margit hidin pysäkiltä Pomaziin, joka on pari pysäkkiä ennen Szentendreä.
Pomazista bussinumero 860 (Pomaz on päättäri, eli bussin suunnalla ei ole väliä), josta "Pilisszent keresztin" tai "Dobogóko, Kétbukkfanyeregin" pysäkillä pois ja eikun jalkaa toisen eteen.  Ilman karttaa ei kannata lähteä ;) Pilis-vuoren sijaan voi kiivetä myös Dobogókolle.