Thursday, October 23, 2014

Norjalaisen synttärit

Budapestissä vietettiin Finnish Film Days 2014 viime viikonloppuna. Kävin lopulta vain yhdessä leffassa, koska olen edelleen ollut välillä kipeä. Kävimme katsomassa Norjalaisen ja muutaman suomalaistytön kanssa Love&Engineering, joka oli todella hyvä elokuva kaikessa nörtteydessään! Yhtenä iltana lähipuistossani kuuntelin hetken iltakävelelylläni covereita ulkoilmakonsertissa, joka järjestettiin maailmanpyörän ja tämän patsaan edustalla. Täällä on todella kauniit iltavalaistukset ympäri kaupunkia!


Koulussa oli lyhyt viikko, koska tänään 23.10. vietetään "Revolution day"tä ja meillä on pitkä, vapaa viikonloppu. Viime vuonna unkarin opettajamme kehotti meitä pysymään sisällä, koska mellakat yltyvät välillä väkivaltaiseksi. Kävin päivällä vähän kävelemässä ja kaikki kaupat olivat suljettuna ja kaupunki täynnä turisteja. Nyt illemmalla osa kaduista on kuulemma suljettu ja liikkeellä on paljon unkarilaisia.

Norjalainen täytti eilen vuosia ja järjestimme pienellä ystäväporukalla hänelle yllätyssynttärit! Hyvä ystävämme on ollut baarimikkona tunnetussa oslolaisessa Theatercafeenissa vuosia ja hän järjesti upean illan kotonaan tyttöystävänsä kanssa tarjoten näyttäviä drinkkejä. Illallisen söimme italialaisessa Pomo D'orossa, joka on mielestäni yksi Budapestin parhaimpia ja tunnelmallisimpia ravintoloita.






Annoin Norjalaiselle synttärilahjaksi Chef Parade -nimisessä paikassa suklaakonvenhtien tekokurssin, joka kesti 3,5 tuntia maanantaina. Kerroin lahjasta vasta tunnin ennen kurssin alkua, joten tämä viikko on ollut yllätyksiä täynnä :) Kurssi oli todella mielenkiintoinen, sillä opimme koko prosessin, miten kaakaopuusta poimitaan 2 kertaa vuodessa "cocoa beanit", jotka avataan ja sisältö kuivataan ja puristetaan "cocoa liquidiksi", josta sitten valmistetaan valko-, maito- ja tummaa suklaata eri mittasuhteissa kerman ja vaniljan kanssa. Teimme konvehteja viidellä eri täytteillä, joista lempparini olivat punapippuri-mansikka-valkosuklaa ja sitruunamarmelaadi-earl grey tea-tumma suklaa :)

 

 

Tässä chilitäytteinen konvehti.


Tämä viikonloppu menee lähinnä immunologian ja patofysiologian ensi viikon välitentteihin lukiessa. Huomenna käyn "kotona" eli IKEAssa ja toivon löytäväni kunnon purukahvia, glögiä ja lohta! :) IKEA on niin samanlainen samanlaisista hodareista lähtien, että sinne mennessä tuntuu kuin kotiansa palais :)

Thursday, October 16, 2014

Ekat välitentit tehty

Keskiviikkona tein 3. vuoden ekat välitentit eli midtermit. Mikrobiologia taisi mennä ihan hyvin, vaikka tulokset saammekin kai vasta ensi viikolla. Kokeesta pitää saada 7/10 pistettä, mikä on minusta aika paljon. Viikonlopun ja alkuviikon pänttäsinkin mm. eri antibioottien toimintaperiaatteita ja erilaisia mikro-organismien laboratoriotestaustapoja. Mikrobiologian kokeen jälkeen alkoi parin tunnin hullu pänttäys unkarin midtermiin, joka sekin meni varmaan ihan hyvin. 
Keskiviikkona pidin vapaaillan ja saunoin parhaan suomalaisen kaverini kanssa :) Kotimatka kaveriltani rantaratikalla on aina lähes elämys näissä maisemissa.


Patologiassa oli tällä viikolla tosi mielenkiintoinen ruumiinavaus, jossa löysimme sydäntä avatessamme sydänlihaksesta tuoreita infarktin merkkejä. Avatessamme sepelvaltimoita, jotka tuovat infarktoituneille alueille verta, löysimme toisesta ateroskleroottisen kalkkeuman aiheuttaman tukkeuman ja toisessa oli koko sepelvaltimon tukkinut veritulppa. Näissä avauksissa tajuaa, miten tärkeä lääkärin on tuntea anatomia ja toisaalta, miten kaikkien pitäisi pitää huolta elintavoistaan.

Sisätautien harjoittelussa teimme pareitten haastatteluja potilaille ilman mitään esitietoja ja yritimme selvittää, mikä potilaita vaivaa ja harjoittelimme haastattelun tekemistä ja fyysistä tutkimusta.

Minulla alkaa jo olla kunnon ikävä Suomeen ja katselen aina välillä vertaa.fi:stä, jos sattuisin löytämään halvat lennot parin viikon päähän. Yleensä olen käynyt 1-3 kertaa puolessa vuodessa Suomessa, mutta nyt toivottavasti selviän yhdellä Suomen keikalla ennen joulua. Jouluksi tulen joka tapauksessa kotiin, mutta toivottavasti voin pitää syyslomaviikonlopun Suomessa :) Kahvipakettivarasto on huvennut kokonaan, ja tänään lähti viimeinen paketti Ruispaloja.
Kauniit päivät ovat edelleen jatkuneet ja tauot puistoissa tuovat välillä muistoja Brysselin kesästäni vuonna 2012 ennen muuttoa Budapestiin. Silloin tuli kierrettyä lenkeillä puistoissa vailla huolen häivää ja syötyä suklaata ja ranskiksia (niitäkin vailla huolia...) :)
Olen katsellut lentoja myös Brysseliin, muttei taida olla kauhean ajankohtaista lähteä sinne nyt lomalle. 


Tässä vielä muutama mielenkiintoinen linkki viime viikolta. Minua kiinnostaa tällä hetkellä neurologia ja geriatria, joten nämä ovat minusta sen takia mielenkiintoisia.

- The Nobel Prize in Physiology or Medicine 2014 was divided, one half awarded to John O'Keefe, the other half jointly to May-Britt Moser and Edvard I. Moser "for their discoveries of cells that constitute a positioning system in the brain". http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/medicine/laureates/2014/

- Report: Success Treating Alzheimer's Memory Loss: http://alumni.hu/site/?p=561

Sunday, October 12, 2014

Kirjastoa, sydämenavaus, pastaa ja aurinkoa

Kulunut viikko on mennyt lähinnä sairastellessa ja perusarjessa opiskelun ja ruuanlaiton kanssa. Salille en ole päässyt, kun olen yrittänyt oikeasti parantua ja skippasin luentojakin saadakseni itseni kuntoon.

Patologian harjoittelussa tein ensimmäistä kertaa itsenäistä sydämenavauksen pari päivää sitten kuolleelle potilaalle! Se oli tosi jännä kokemus, koska tuntui tosi epävarmalta, mutta ihan hyvin se meni. Onneksi kuolinsyy ei ollut sydänperäinen... Ruumiinavaukset ovat muuttuneet jännittävästä kokemuksesta rutiininomaisemmaksi, jossa vaan käydään ensin kuolleen potilaan papereista tiedossa olevat sairaudet ja hoidot läpi ja sitten järjestelmällisesti tutkitaan kaikki elimet ja etsitään kuolinsyy. Minusta ei taida tulla patologia.

Olemme kehitelleet Norjalaisen kanssa "Milkonutin" eli englannin kanssa sekoiluni johdosta nimensä saaneen kookosmaito-kana-wokkipastan, joka on  takuuvarma hyvä päivällinen. Perusarkeeni kuuluu Kalvin térillä olevan Testa-nimisen paikan pastat, jotka maksavat reilun 3 euroa ja ovat tosi hyviä. Testa on siis unkariksi pasta.



















Budapestissä on joinain päivinä ollut tosi kaunis, lähes kesäinen päivä. Ruusut kukkivat vielä entisen anatomian laitoksen etupihalla. Käyn siellä vielä kerran viikossa kehitysbiologian luennolla. Sinne on aika kutkuttavaa aina palata, kun siellä tuli vietettyä niin paljon ensimmäisinä kahtena vuotena.


Päärakennus on todellinen lasiunelma. Suurin osa rakennuksista, joissa opiskelen on vanhanaikaisia ja tosi eri tyylisiä. Täällä tuli pyörittyä pari vuotta. Nyt opiskelemme siellä vielä unkaria ja hengitysfysiologiaa ja käytän silloin tällöin kirjastoa.




Perjantaina opiskelen aina EKG:tä ja tämän viikon perjantai oli todella upea ja aurinkoinen päivä! Nämä aurinkoiset kuvat ovat "Vapauden puistosta", jossa oltiin vietettyUnkarissakin olleiden juutalaisvainojen jonkilaista muistopäivää.



Aunrinko lämmitti t-paitakeliä :) Söin puistossa PadThai-nimisestä takeaway-paikasta nuudeliwokkia.


Menin lukemaan perjantai-iltapäiväksi parhaan koulukaverini kanssa yhteen lempikirjastoomme, josta on tosi mukavat näkymät suoraan Tonavalle.


Illalla kotimatkalla kävelimme St. Stephen Basilican vierestä, jossa palmut edelleen voivat hyvin.


Kotona katsoin uuden perjantai-illan perinteen mukaan Vain elämää -sarjan uusimman jakson.
Meillä on ensi viikolla enimmäinen midterm eli välitentti mikrobiologista. Viikonloppu menee lähinnä siihen lukiessa.
Lauantiana odottelin ratikkaa mun mielestä kaupungin yhdellä kauneimmista ratikkapysäkeistä. Annoin yhden ratikan mennä aamulla ohi maisemia ihaillessani ollessani matkalla kirjastoon.


Täällä on todella upeat ilmat viikonloppuna ja luin lauantain parlamentin kirjastossa usean koulukaverin kanssa ja tauoilla nautimme auringosta ja italiaisesta ravintolasta. Kirjasto on siis parlamentin osassa, joka avautuu suoraan Tonavalle, eli maisemat on kohdillaan niin kirjastosta sisältä kuin kirjastosta ulosastuessa :)


 Tonavan rannalla juostiin lauantaina SPAR-juoksu, jota seurasimme hetken parlamentin portailta.


 Näkymä ikkunasta, jonka vieressä luin lauantain :) Rakastan niin tätä kirjastoelämää! :D


Kirjaston jälkeen jatkoin lukuja vielä kahvilassa ja illalla menimme parin norjalaisen kanssa St. Stephen Basilican edessä olevaan ravintolaan iltapalalle ja viinilasilliselle. Aikamoista opiskelijaelämää saan viettää! :)
Tänään sunnuntaina luvut jatkuvat ja käyn jumalanpalveluksessa ja luen kotona tai koulun 24/7-aukiolevassa kirjastossa.

Aurinkoiset terkut Budapestistä!

Sunday, October 5, 2014

FiMSA, potilas, House, korvapuusteja ja entinen ryhmä

Pidimme perustamamme FiMSAn (Finnish Medical Student Association in Hungary) syyskokouksen ja illanistujaiset viime viikon lauantaina. Kävimme illallisella aidossa unkarilaisessa ravintolassa, jossa soitti neljän hengen poppoo perinteisiä romanilauluja. Viime viikolla koulussa oli aika perusmukava meno. Opiskeltavat aiheet ovat mielenkiintoisia ja tuntuvat tärkeiltä työn kannalta.


Tein sisätaudeissa ensimmäistä kertaa itse tutkimuksen potilaalle ja pääsin nyt käyttämään tähän mennessä lähinnä teoriana olleita tietoja auskultoinnista, "perkussoimisesta" ja palpaatiosta. Aika monta asiaa unohtui, kun en tarkistanut listaa, mutta moni asia myös sujui hyvin :) Tästä se lähtee.

Istuin monena päivänä ja iltana kirjastossa. On ihana tunne lähteä kirjastossa klo 20 sen sulkeutuessa ja kävellä Tonavan valaistua vartta pitkin kotiin. Perjantaina kirjastosta kotiin tullessa hain israelilaisten suosimasta ravintolasta hummusta ja lihaa ja katsoin monta Housea putkeen. Rakastan arvailla tauteja, vaikka Housen toimintatavat kovin epäeettisiä välillä ovatkin.

Eilen lauantaina kokoonnuimme kaksi ekaa kouluvuotta yhdessä olleen ryhmämme kanssa. Paikalla oli myös anatomian opettajamme. Vietimme iltaa ensin yhdellä ryhmäläisellämme ja sitten illastimme meksikolaisessa ravintolassa. Oli kiva saadfa entinen porukka kasaan, vaikka monia näkee edelleen päivittäin. 3. vuodelle saimme siis itse tehdä aikataulumme ja porukka väistämättömästi hajaantui.

Kokkailin possupihvejä ja "lihamakaroonilaatikkoloodaa" vähän enemmänkin.



Unkarissa on kauniita ja edullisia kukkia, joilla on kiva piristää kotia.


Paistoin eilen korvapuustipäivän kunniaksi korvapuusteja!



Aloitin käymään salilla (hyvä pullansyönnin ja jatkuvan istumisen kannalta), mutten ole voinut käydä kuin kerran, koska olen edelleen kipeä. Pitää varmaan tosissaan rueta lepäämään, että paranisin joskus.

Ensi viikolla on mummin synttärit Suomessa. Varmaan Skypettelemme ja lähetin paketissa unkarilaiset punaiset helmet kaulaan, mutta on tässä taas mietitty tätä ulkomailla asumisen hintaa. Tällä viikolla olen myös Skypettänyt pari pitkää puhelua Nurse Plussan kanssa. Ihanaa, että yhteys säilyy kilometreistä huolimatta!

-Suvi