Sunday, October 5, 2014

FiMSA, potilas, House, korvapuusteja ja entinen ryhmä

Pidimme perustamamme FiMSAn (Finnish Medical Student Association in Hungary) syyskokouksen ja illanistujaiset viime viikon lauantaina. Kävimme illallisella aidossa unkarilaisessa ravintolassa, jossa soitti neljän hengen poppoo perinteisiä romanilauluja. Viime viikolla koulussa oli aika perusmukava meno. Opiskeltavat aiheet ovat mielenkiintoisia ja tuntuvat tärkeiltä työn kannalta.


Tein sisätaudeissa ensimmäistä kertaa itse tutkimuksen potilaalle ja pääsin nyt käyttämään tähän mennessä lähinnä teoriana olleita tietoja auskultoinnista, "perkussoimisesta" ja palpaatiosta. Aika monta asiaa unohtui, kun en tarkistanut listaa, mutta moni asia myös sujui hyvin :) Tästä se lähtee.

Istuin monena päivänä ja iltana kirjastossa. On ihana tunne lähteä kirjastossa klo 20 sen sulkeutuessa ja kävellä Tonavan valaistua vartta pitkin kotiin. Perjantaina kirjastosta kotiin tullessa hain israelilaisten suosimasta ravintolasta hummusta ja lihaa ja katsoin monta Housea putkeen. Rakastan arvailla tauteja, vaikka Housen toimintatavat kovin epäeettisiä välillä ovatkin.

Eilen lauantaina kokoonnuimme kaksi ekaa kouluvuotta yhdessä olleen ryhmämme kanssa. Paikalla oli myös anatomian opettajamme. Vietimme iltaa ensin yhdellä ryhmäläisellämme ja sitten illastimme meksikolaisessa ravintolassa. Oli kiva saadfa entinen porukka kasaan, vaikka monia näkee edelleen päivittäin. 3. vuodelle saimme siis itse tehdä aikataulumme ja porukka väistämättömästi hajaantui.

Kokkailin possupihvejä ja "lihamakaroonilaatikkoloodaa" vähän enemmänkin.



Unkarissa on kauniita ja edullisia kukkia, joilla on kiva piristää kotia.


Paistoin eilen korvapuustipäivän kunniaksi korvapuusteja!



Aloitin käymään salilla (hyvä pullansyönnin ja jatkuvan istumisen kannalta), mutten ole voinut käydä kuin kerran, koska olen edelleen kipeä. Pitää varmaan tosissaan rueta lepäämään, että paranisin joskus.

Ensi viikolla on mummin synttärit Suomessa. Varmaan Skypettelemme ja lähetin paketissa unkarilaiset punaiset helmet kaulaan, mutta on tässä taas mietitty tätä ulkomailla asumisen hintaa. Tällä viikolla olen myös Skypettänyt pari pitkää puhelua Nurse Plussan kanssa. Ihanaa, että yhteys säilyy kilometreistä huolimatta!

-Suvi

No comments:

Post a Comment