Sunday, February 22, 2015

Ystävänpäivä, huonoja päiviä ja diploma work

Sain ystävänpäivänä Norjalaiselta keväisiä tulppaaneja.




Kävimme syömässä TripAdvisorin kautta löytämässämme ravintolassa nimeltä Chess (http://www.chessrestaurant.hu/). Ravintola oli sisustettu shakkiaiheisesti ja oli tosi viihtyisä. Olimme varanneet pöydän seitsemäksi ja kun saavuimme paikalle, näimme ikkunasta, ettei ravintolassa ole muita. Hetken mietimme, onko ravintolassa vikana, mutta sisään mentyämme meille selvisi, että paikka on täyteen varattu, mutta muut tulevat vain Keski- ja Etelä-Eurooppalaisittain myöhemmin.








 Ruoka oli todella hyvää ja yllätyksellistä. Norjalainen esimerkiksi söi pääruualla ankkaa suklaapastalla.






Ystävänpäivän jälkeen minulla on ollut useampi huono päivä ja ne huopentuivat, kun sain flunssan torstaina. Viikonloppu on mennyt kotona ja missasin mm. suomalaisten kokoontumisen perjantaina. Toivottavasti paranen ihmeellisesti huomiseksi. Huonojen päivien piristyksenä sain Norjalaiselta makaroneja ja kakkuja.




Yhtenä päivänä paistoin lettuja ja muutenkin olen vetänyt kakkuja etsiessäni täydellistä juustokakkua. On löytynyt monta hyvää ehdokasta :p Nyt kunhan saan itseni terveeksi niin voisi alkaa vaikka urheilla taas enemmän, jos mielikin paranisi :)

Viikon piristyksenä kuitenkin totesin taas, miten nopeasti aika menee. Löysin itseni nimittäin miettiessä diploma workini (eli gradua suurin piirtein vastaavan) aihetta. Brain stormauksella löysin monta mielenkiintoista mahdollista otsikkoa ja ainakin itselleni selvisi mitkä aiheet minua kiinnostavat. Työn pitää valmistua vasta 5. vuoden loppuun mennessä, eli tässä on vielä VUOSIA aikaa, mutta "aikainen lintu madon nappaa" ja mitä näitä nyt on. Otin jo yhteyttä yhteen laitokseen ja varmaan aikaisintaan 4. vuodelle on järkevää alkaa enemmän kerätä aineistoa ja kirjoittaa. Ja tässä ajassa ehdin vielä vaihtaa täysin mielenkiinnon alani. Mutta tosiaan oli mukava huomata, miten opinnot ovat jo niin pitkälle kuitenkin edenneet, että voi alkaa tällaisia miettiä. Etiäpäin vaan!

Friday, February 13, 2015

Kahden kuukauden kuulumisia

Viimeisimmistä postauksestani on aika päivälleen kulunut kaksi kuukautta. Lyhyesti sanottuna tässä on ehtinyt olla tenttikausi, viikon loma Suomessa ja pari viikkoa koulua.

Pidemmän kaavan mukaan kuulumiseni tulevat sitten tässä:

Tenttikausi oli pitkä ja lopulta tuskainen. Tein ennen joulua seuraavat kokeet:
- developmental biology: kyseessä siis kehitysoppi, jossa kirjalliset koekysymykseni käsittelivät kantasoluja ja hedelmöitystä
- mikrobiologia, jota olin lukenut tasaisesti koko lukukauden, mutta olin pettynyt arvosanaani, jonka sain suullisesta kokeesta. Tenttaajissa ei ollut vikaa, mutta olin vain varautunut hyvin erilaiseen ajattelutapaan, kuin miten he kyselivät tietämystäni
- unkari, joiden osuudet olivat kirjallinen, luetun ymmmärtäminen ja suullinen. Tämä koe meni tosi hyvin ja nyt on unkarin opiskelut paketissa! Otan ehkä tulevaisuudessa lisäkursseja, joissa opetellaan lähinnä lääketieteellistä sanastoa.
- immunologia, joka meni yllättäen läpi, vaikka olin ihan varma kokeen jälkeen, että saisin hylätyn. Olin kyllä opiskellut, mutta monivalinnoista oli tehty mielestäni tosi kinkkisiä. Ihan hyvin se kuitenkin oli mennyt :)

 Joulumarkkinoiden tunnelmaa Vörösmarty tériltä :)






Tuo immunologian koe oli 22.12. ja lensin Suomeen 23.12. yöllä niin, että saavuin Helsinki-Vantaalle vasta puolen yön jälkeen. Oli ihanaa, kun koko perhe oli minua vastassa! :)
Joulu meni mukavasti perheen ja isovanhempien kanssa. Perheen kanssa pelailimme useita eri pelejä, joista taisin voittaa 3/3 :)








Tapaninpäivänä saimme pitkästä aikaa tyttöystävänelikkoporukkamme kasaan!



Joulun jälkeen kotiin palattuani tein uuden vuoden aattona sisätautien kokeen. Tutkimme potilaita perusmenetelmin. Täällä ei siis paljon juhlille anneta armoa, kun kokeita järjestetään vielä 23.12. ja jopa siis uuden vuoden aattona!

Uuden vuoden vietime yhdessä ystävien kanssa ja Buda-B korkkasi kuohuvan veitsitekniikalla! Nautimme myös suklaafondueta! Buda -B pitää englanninkielistä blogia osoitteessa http://buda-b.com/




Patologian opinnoistani tulikin sitten se tuskaisin ja eniten rajojani Semmelweisissa koeteltu lukusessio. Otimme Norjalaisen kanssa lisäaikaa lukuihin ja käytimme yhteensä 12 päivää n. klo 8-23 lukien. Alkuun se sujui, mutta ensimmäistä kertaa Semmelweisissa ollessani koin luku-urakan puolessa välissä, että nyt lähtee tämä tyttö kotiin ja nukkuu vaan ja polttaa takkaa ja katsoo telkkaria kotisohvalla. Suomeen käydyt Skype-puhelut kuitenkin helpottivat, ja lopulta sekä minä että Norjalainen saimme koko patologian laitoksen pääjohtajan, joka tunnetaan melko tiukkana tapauksena, mutta pääsimme kuin pääsimme kunnialla kokeemme läpi.

Viimeisenä koitoksena oli patofysiologia, johon meillä oli n. viikko aikaa lukea. Ostin ensimmäistä kertaa lentolipun Suomeen ennen vikasta kokeesta läpipääsyä. Se kannatti ja lopulta pääsin kotiin reiluksi viikoksi. Suomessa ollessa olin suurimman osan ajasta lapsuudenkodissani. Poltin takkaa ja nautin kodista.





Nurse Plussan kanssa vedimme perinteisesti Classic-jäätelöä; vuodenaikaan katsomatta.


Kävin myös Blues-Ilves pelissä, jossa oli Yhsteisvastuu vahvasti läsnä ja piispa Tapio Luoma toi alkutervehdyksen ennen peliä.


Kotona olo, nukkuminen ja lepäily teki tosi hyvää. Norjalainenkin kävi Suomessa ja hänenkin kanssaan pelailtiin  :)



Koulu jatkui helmikuun ensimmäisenä maanantaina ja päästiin heti asiaan. Olemme ehtineet tavata suomalaisten kanssa ja suunnittelemaan mm. tämän vuoden Semmelweis Carnevaleja, jotka järjestetään tasan kuukauden päästä pe 13.3.! :) Tässä viime vuoden tiimimme kuva. Tälle vuodelle on vähintään yhtä kutkuttavat suunnitelmat!


Nyt on ehtinyt siis kulua jo 2 kouluviikkoa, tosin meillä on yhteensä viiden päivän vapaat, ja olen käyttänyt ne leväten ja hoidellen asioita, joista osa on ollut roikkumassa jo todella pitkään. Nyt, tämä blogi on viimeinen mielessä oleva tekemätön juttu, jonka jälkeen alan opiskella kunnon sykkeellä. Tuntui hyvältä pitää kolmen päivän vapaat ja selvitellä asioita, siivota kunnolla ja rentoutuakin. YLE:n Areenaan tulleet Syke-sarjan viimeiset jaksot pitivät kiireisenä myös, mutta olipa hyvä sarja täytyy sanoa! :)
Kävimme Norjalaisen kanssa ensimmäistä kertaa Budapestissä maailman kuulussa kylpylässä Széchenyissä :)

Viime viikonloppuna kävimme iltapalalla New York Cafessa. Yritämme siis tehdä nyt muutakin kuin lukea :)


Tänään Norjalainen leipoi sämpylöitä ja minä tein kukkakaalipinaattisipulikeittoa, joka näyttää aika myrkyltä, mutta oli ihan hyvää ja terveellistä eilisen Mäkkäri-reissun vastapainoksi :p





Kävin viemässä tänään kengät suutarille ja kävin koko keskustelun unkarista, mikä lämmitti kovin mieltä! En tunne itseäni enää niin turistiksi täällä.

10.12.2014 kävin lenkillä ja täällä oli näin aurinkoista!



Yhtä aurinkoista on ollut nyt ja tässä tuleva sääennuste - ei paha!