Lensin jo torstai-iltana suomalaisen koulukaverini kanssa Norwegianilla koulupäivän päätteksi. Äiti haki kentältä ruusukimpun kanssa ja oli tosi outoa ja ihanaa ajaa pimeää Kehä 3:sta äidin kanssa. Lentomatka on vain reilu 2 tuntia, mutta siinä ajassa hypätään niin eri maailmaan Budapestin keskustasta kirjojen, muistilappujen, luentojen ja tenttipaineiden keskeltä Suomen täysin erilaisiin kuvioihin. Suomeen paluu saa minut yleensä miettimään lapsuuttani ja elämän polkuja ja kaikkea, mitä on sattunut ja tapahtunut ja miten aina kuitenkin palaan kotiin.
Kotiin päästyämme juttelimme pitkään äidin ja isän kanssa ja annoin vähän myöhässä isänpäivä- ja synttärilahjat.
To-pe yönä menin nukkumaan kahden jälkeen ja havahduin ajattelemaan, että nukuin Serpaeemelin, vanhemman pikkuveljeni entisessä huoneessa patjalla (veljeni on muuttanut pois kotoa ja vei sängyn mukanaan) samassa kohdassa, jossa oli 90-luvulla kerrossänky, jonka ylävuoteella nukuin. Tuosta kerrossängyn yläpaikalta tulin alas lievän aivotärähdyksen saaden 6- tai 7-vuotissyntymäpäiväni. Mietin yöllä, millaisen matkan olen kulkenut tuosta samasta kohdasta pikkutytöstä, aikuisuutta ja vastuuta odottavasta lapsukaisesta aikuistuvaksi nuoreksi opiskelijaksi.
Perjantain luin kotona mikrobiologiaa, josta minulla on testi tällä viikolla. Aamulla katsoin telkkaria, poltin takkaa ja join kahvia lempimukistani sohvalla.
Seurasin tarkkaan ilmaa ikkunastasta, ja kun huomasin kauan odottamani valkoisen ensilumen alkavan leijailla taivaalta, puin lämpimästi päälle ja kiiruhdin ulos. Oli taianomaista kuulla lumihiutaleiden leijailevan taivaalta ja tuntea niiden laskeutuvan poskille.
Myöhemmin jo paksumman lumipeitteen laskeuduttua lähdin kävelylle lähimetsään, jossa olen lenkkeillyt edesmenneenn Pepi-koiramme kanssa jo vuosia ja joka oli myös ala-astekoulumatkani. Tuntui kuin olisin heittäytynyt johonkin elokuvan keskellä taikametsään.
Kävin myös tervehtimässä isovanhempiani. Erityisesti iloitsin ukkini näkemisestä, joka sairasti vakavasti syksyllä ja uskoin hänen pääsevän jo "toiselle puolen"; ukki kuitenkin tunnetaan mummin kanssa "Pohjois-Karjalan sisukkaina sisseinä" ja ukki taisteli taas kerran itseni sairaalasta palvelutaloon.
Lauantaina ajoimme koko perheen voimin katsomaan RUK:ssa olevaa veljeäni tutustumispäivänä. En päässyt vanhemman pikkuveljeni vastaavaan tutustumispäivään pari vuotta sitten, joten oli kiva vihdoin nähdä Hamina! Vietimme todella arvokkaat 3 tuntia yhdessä veljeni tupaan tutustuessa, ravintolassa Haminan keskustassa ja sotkussa.
Lauantaina kävin taas moikkaamassa mummia ja ukkia ja vierailin ekaa kertaa Serpaeemelin uudessa kodissa. Jännää, miten pikkuveikasta on kasvanut vastuuta itsestään kantava nuori mies! Nurse Plussan kanssa kävimme pitkän iltalenkin lapsuudenkotini ympäristössä, mm. Espoon tuomiokirkon pihalla. Kuljimme Espoon joen rantaa pitkin ja ohitimme "Röllimetsän", jossa kävimme eskarin kanssa retkellä melkein 20 vuotta sitten. Muistan vieläkin, että tutkimme sammalia ja söin ruisleivän, joka maistui ekaa kertaa hyvältä - oli varmaan nälkä.
Vietin ihanan koti-illan lauantaina vanhempieni ja Nurse Plussan kanssa äitini herkkuruokia syöden ja Putousta katsellen. Tavallisista, suomalaisista asioista vaan voi nauttia niin paljon enemmän (tai ainakin huomata ne) kun käy välillä kauempana.
Sunnuntaina sain kylään Nurse Plussan lisäksi vielä toisen parhaan tyttökaverini, Aluetieteilijän. Neljäs puuttui, mutta vielä me saamme kaikki kasaan :) Ystävyys on jotain niin ihmeellistä. Jakaminen - niin ilojen kuin surujen - antaa arkeen voimaa, ja erityisesti naurun voima tuli taas todettua todeksi.
Kaiken kaikkiaan ihmettelen elämää. Ja erityisesti elämän polkuja ja noiden polkujen varressa kohtaamiamme ihmisiä. Miten jotkut jäävät niin syvästi rinnalle. Miten syvä luottamus ja kunnoitus voi vallita.
Ajomatkalla kentälle radiossa soi Samuli Edelmannin Mahdollisuus-laulu Edelmannin uudelta levyltä. Kentälle vienyt äiti ja minä taisimme molemmat liikuttua puhuttelevista sanoista liittyen vanhemmuuteen ja myös lapseen ja lapsen elämän polkujen etsintöihin kaukana ja lähellä.
https://www.youtube.com/watch?v=OIWYJmcCEGo
"viimein päivä koittaa kun
hyvästellään vaikka nähdään vastakin
maailmalla tuuli käy
yhtä voimakas kuin voima silmissäs
rajuilmaa
mä en pysty karkottamaan
hyvät päivät
sinä itse paistamaan saat
lähdetkö kauas
meetkö niin pitkälle
kuin kotoas vain voit
kuinka sun käy
ihminen hauras
vielä sun itkus öisin korvissani soi
ja vaikka joskus vaarallinen
on matka silti ihmeellinen
mahdollisuus
Nyt takaisin lukuihin näistä avautumisista... :)
No comments:
Post a Comment